Hattu

Ensimmäiset tunnetut kuvaukset hatuista löytyvät hautamaalauksista antiikin Thebasta. Näissä kuvissa esiintyy olkihattuinen mies. Muita viittauksia miesten, ja etenkin orjien, käyttämiin hattuihin löytyy myös Antiikin Kreikasta ja Antiikin Roomasta. Samaan aikaan naiset kuvattiin esiemrkiksi huppujen tai huivien kanssa. Ensimmäiset naisten hatut taas ilmestyivät 1500-luvun lopulla. 1800-luvun alkupuolella naiset käyttivät hilkkoja. Vähitellen hatut muuttuivat entistä isommiksi ja koristeellisimmiksi, kunnes 1920-luvulla naisten hiusmuodin muuttuessa lyhyemmäksi myös naisten hatut pienenivät.

Miesten hatut ovat varteenotettava vaihtoehto suosituille lippalakeille, sillä tyylikäs hattu sopii myös juhlavampaankin asuun, kuten miesten pukuun. Hatut kuuluivat ennen lähes jokaisen miehen asustevalikoimaan, ja hatun perusteella pystyi päättelemään paljon esimerkiksi miehen ammatista tai sosiaalisesta arvosta. Vaikka sittemmin ovat lippikset ja pipot syrjäyttäneet hatut, on hattu edelleen trendikäs ja persoonallinen lisä asukokonaisuuteen ja koko ajan tulossa vahvemmin takaisin katukuvaan. Suojaa pääsi rannalla vanhalla klassikolla, eli panamahatulla tai pue lämpimämpi huopahattu juhlatilaisuuksiin mennessäsi. Tyylikäs hattu huokuu nuorekkuutta sekä trendikkyyttä.